|  | | |  | | Ricoh on ollut tenniksen ATP-kisojen virallinen kumppani maaliskuusta 2005 lähtien. Miljoonia faneja houkutteleva kansainvälinen urheilutapahtuma on erinomainen tilaisuus esitellä innovaatio- ja menestysajatteluamme maailmanlaajuisesti. |
 ATP-turnauksen virallisena toimistoratkaisukumppanina Ricoh on kisoissa hyvin esillä. Syöttöjen nopeusmittari, päätuomarin tuoli ja myös osa Euroopan ATP-mestaruuskisoissa käytettävästä Hawk-Eye® -teknologiasta on varustettu Ricohin logolla. Hawk-Eye on pallon liikkeiden animoitu rekonstruktio, jonka avulla varmistetaan, onko pallo eri pelitilanteissa ollut kentän rajojen sisä- vai ulkopuolella. Sopimuksen osana Ricoh sponsoroi myös virallisia ATP-tulostietoja, jotka ovat saatavilla verkossa turnausotteluiden jälkeen.
Ricohin saaman näkyvyyden lisäksi olemme ylpeitä voidessamme tarjota järjestäjille luotettavat tulostus- ja kopiointiratkaisut Euroopan ATP-turnauksen vaativissa kisaolosuhteissa. Jokaisella turnausviikolla tuotetaan keskimäärin 100 000–200 000 sivua tietoa jaettavaksi järjestäjille, medialle ja sponsoreille.  Ricoh Europesta ATP-platinakumppani |  |
Vuonna 2010 jatkoimme kumppanuuttamme miesten ammattilaistenniksen etujärjestö ATP:n kanssa vuoteen 2012 saakka. 
Uuden sopimuksen puitteissa Ricoh laajentaa edelleen sponsorointiaan Espanjan, Saksan, Itävallan, Alankomaiden, Ruotsin ja Sveitsin turnauksiin eli yhteensä kahteentoista eurooppalaistapahtumaan. Ricoh on myös jatkanut sponsorointisopimustaan Monte Carlon, Rooman, Madridin, Hampurin, Pariisin ja ATP-maailmankiertueen Barclays-päätösotteluiden osalta vuoteen 2012 saakka.
Ricoh sponsoroi myös edelleen ATPWorldTour.comin virallisia ATP MatchFacts -raportteja, jotka toimitetaan tiedotusvälineille jokaisen maailmankiertueen ottelun jälkeen. Lisäksi Ricoh osallistuu kahteentoista turnaukseen paikan päällä muun muassa toimittamalla niihin tuomareiden tuolit, ottelunäytöt ja tv-grafiikat.
“Laajentamalla kumppanuuttamme Euroopassa osoitamme myös, miten olemme kasvaneet ja kehittyneet yrityksenä. Nykypäivän organisaatiot odottavat teknologiakumppaneiltaan varmaa ja korkeaa palvelutasoa. ATP-maailmankiertueen ansiosta pystymme osoittamaan palvelu- ja tukitoimintojemme laadukkuuden suoraan asiakkaillemme. Kuten ammattilaispelaajat, myös me pyrimme jatkuvasti kehittymään alamme parhaaksi. Haluamme viedä ideoita eteenpäin uusien innovaatioiden avulla" totesi Ricoh Europen pääjohtaja Simon Sasaki.
Ricohin sponsoroimat ATP Masters -ottelut  |
|  |
Lisätietoja ATP World Tour -loppuotteluista |
|