Mäkinen on luonut mittavan uran toimistoautomaatiolaitteiden parissa. Hän on työskennellyt alalla yli 25 vuotta ja hänen johdollaan Suomeen perustettiin kansainvälisen Ricohin oma tytäryhtiö vuonna 2002. Tätä ennen Mäkinen toimi Lanier Suomi Oy:n toimitusjohtajana. Ricoh osti Lanierin osaksi kansainvälistä konserniaan vuonna 2001.
Mäkisen siirtyminen yhtiön palveluksesta on suunniteltu tapahtuvaksi joustavasti sen mukaan kun sopiva seuraaja on löytynyt ja valmis aloittamaan työnsä. ”On vaikea sanoa milloin on oikea hetki astua syrjään, mutta itselleni olen luvannut muutoksia elämääni täyttäessäni 50 vuotta”, tänä vuonna tasavuosia täyttävä Mäkinen kommentoi päätöstään. ”Opiskelu, perhe ja harrastukset tulevat olemaan keskeisessä asemassa tulevaisuudessa”, hän jatkaa. Ricoh Finland saavutti toimistolaitteissa viime vuonna jo markkinakakkosen sijan ja sen pääkonttori saa joulukuussa käyttöönsä uudet modernit tilat Espoosta. ”Tästä tilanteesta on uudella ruorimiehellä hyvä jatkaa, kun itse keskityn tulevaisuudessa enemmänkin oman purjeveneeni ruorin pyörittämiseen.”, Mäkinen lupailee.