Ricoh Company, Ltd. on perustettu vuonna 1936 ja sen kotipaikka on Tokio, Japani. Yrityksen päätoimiala on toimisto- ja tuotantotulostus ja sen palveluksessa työskentelee maailmanlaajuisesti yli 108 000 työntekijää. Ricoh tekee yhteistyötä erilaisten organisaatioiden kanssa työympäristöjen modernisoimiseksi ja asiakirjaympäristöjen optimoimiseksi. Yritys kehittää myös kuvantamislaitteita, teollisia tuotteita ja verkkojärjestelmäratkaisuja. Ricohin historia alkoi inspiraatiosta.
1936
Ricohin voidaan sanoa saaneen alkunsa vuonna 1927 Institute of Physical and Chemical Research -instituutissa tehdystä päätöksestä. Tuolloin perustettiin Rikagaku Kogyo, jonka kautta laitoksen tutkimus- ja kehityskonseptit saatiin laajemmin teollisuuden ja yleisön käyttöön. Vuonna 1936 Rikagaku Kogyo perusti Riken Kankoshi Co., Ltd.:n (sittemmin Riken Optical Co., Ltd. vuonna 1938 ja Ricoh Company, Ltd. vuonna 1963) valoherkän paperin valmistamista ja myyntiä varten. Yritys aloitti kameroiden valmistamisen vuonna 1937 ja vuonna 1950 ensimmäisenä Japanissa niiden massatuotannon, mikä lisäsi kameroiden suosiota kuluttajien keskuudessa. Yrityslaitemarkkinoille yhtiö siirtyi vuonna 1955 lanseeratessaan Ricopy 101 -kopiokoneen.
Ylös
1970
1970-luku oli Ricohille innovaatioiden vuosikymmen. Vuonna 1974 toimme markkinoille maailman ensimmäisen nopean toimistofaksin, RIFAX 600S:n. Vuonna 1977 lanseerasimme lyhennyksen OA, joka tarkoittaa toimistoautomaatiota (Office Automation). Tekninen kehitys jatkui 1980-luvulla, jolloin tuimme ensimmäistä kertaa työnkulkua, johon sisältyi tietokoneita ja tekstinkäsittelylaitteita, optisia arkistointijärjestelmiä sekä lasertulostimia.
Ylös
1985
Vuonna 1987 esittelimme maailman ensimmäisen digitaalisen toimistokäyttöön tarkoitetun IMAGIO 320 -monitoimikopiokoneen. Vuonna 1996 lisäsimme edelleen digitaalisen tarjonnan houkuttelevuutta pienikokoisella ja edullisella Imagio MF200 -kopiokoneella. Toimme markkinoille myös värilaitteita ja verkkokäyttöön soveltuvia ratkaisuja. Tuotantopuolta vahvistettiin perustamalla Ricoh Asia Industry (Shenzhen) Ltd. ja kansainvälistä myyntiverkostoa puolestaan Savin Corporationin ja Gestetner Holdings PLC:n hankinnalla vuonna 1995. Ricoh ei lepää laakereillaan.
Ylös
2000
Ympäristö- ja yhteiskuntavastuu ovat Ricohin ydinarvoja. Vuonna 2002 Ricoh allekirjoittikin toisena japanilaisena yrityksenä YK:n Global Compact -aloitteen. Vuonna 2003 Ricoh sai ensimmäisenä aasialaisena yrityksenä World Environment Centerin Gold Medal -tunnustuksen saavutuksistaan kestävän kehityksen saralla.
Euroopan myyntiverkoston sekä ylläpito- ja ratkaisutoimintojen vahvistamiseksi Ricoh on hankkinut omistukseensa muun muassa NRG Groupin (Iso-Britannia) vuonna 1996, Lanierin vuonna 2001 ja Savinin 2002, Hitachin ja IBM:n tulostustoiminnan vuonna 2004 sekä Danka Business Systemsin Euroopan toiminnot vuonna 2006. IKON Office Solutions, Inc. hankittiin maailmanlaajuisen myyntiverkoston tukemiseksi vuonna 2008, ja vuonna 2010 InfoPrint Solutions siirtyi kokonaan Ricohin omistukseen.
Ylös