Suomessa voitaisiin säästää jopa 2,8 työpäivää kuukaudessa
05.12.2017

Suomessa voitaisiin säästää jopa 2,8 työpäivää kuukaudessa

Entistä fiksummilla työtavoilla säästetään työntekijöiden aikaa ja lisätään tuottavuutta.
Ricoh Europe, Lontoo, 5.12.2017Ricoh Europen teettämän tutkimuksen mukaan suomalaisten yritysten työntekijät uskovat, että entistä tehokkaamman tekniikan avulla voi säästää 2,8 päivää työaikaa joka kuukausi.
Koko Euroopan osalta noin puolet (47 %) kyselyyn osallistuneista 3 600 työntekijästä uskoo, ettei työpaikalla nyt käytettävissä olevan tekniikan avulla voi toimia mahdollisimman tuottavasti. Kysely paljastaa, että työntekijät toivovat digitaalisesti toimivaa työympäristöä. Heistä 59 % uskoo, että entistä innovatiivisempi tekniikka tehostaisi työpäivää.

Ricoh Europen varatoimitusjohtaja, konsernimarkkinointi, Javier Diez Aguirre: – Työnantajilla ei ole näkyvää tavoitetta tuottavuuden parantamiseksi, ja tekniikan heikolla hyödyntämisellä tuhlataan henkilökunnan aikaa. Tutkimuksemme osoittaa, että työntekijät haluavat työnantajan auttavan heitä toimimaan tehokkaasti. Tekniikan hyödyntäminen tuo etua organisaatiolle ja työntekijöille ja säästää aikaa sekä rahaa mahdollistamalla entistä fiksummat työtavat.

Työntekijöiden käsitys tekniikan aikaan saamista ajansäästömahdollisuuksista vaihtelee maittain. Ranskassa uskotaan fiksun tekniikan avulla säästettävän 1,8 työpäivää kuussa ja Venäjällä 5,6 työpäivää – kokonaisen työviikon aikana. Seuraavassa on lueteltu vastaavat luvut maittain:
MaaPäivääMaaPäivää
Venäjä5,6Puola3,4
Slovakia4,2Sveitsi3,4
Tšekin tasavalta3,8Iso-Britannia ja Irlanti3,2
Saksa3,8Turkki3,2
Unkari3,8Espanja3,1
Norja3,8Itävalta2,9
Ruotsi3,6Suomi2,8
Italia3,5Tanska2,1
Alankomaat3,5Belgia ja Luxemburg1,8
Portugali3,5Ranska1,8
Euroopan keskiarvo3,5
Diez-Aguirre lisää: – Työntekijät ymmärtävät uuden tekniikan myönteisen vaikutuksen organisaatioidensa kasvuun. Jotta kasvu toteutuu, johtajien on mietittävä, miten tuottavuus, jousto ja ketteryys saadaan hyödynnettyä digitekniikan avulla.

Lisätietoja osoitteessa www.ricoh-europe.com/thoughtleadership.

Huomautus: Säästö päivinä kuukaudessa = kokonaissäästö minuutteina vuodessa (vastaajien ilmoittamat mahdolliset säästetyt minuutit x työpäivien määrä vuodessa maittain) / 12 / 60 / 7,5  Työpäiviä vuodessa = 252 (yhteensä vuonna 2017) – vuosiloma vähintään maittain

| Ricoh |

Ricoh tukee digitaalisia työpaikkoja innovatiivisilla teknologioilla ja palveluilla, joiden avulla ihmiset voivat työskennellä älykkäämmin missä tahansa.

Ricoh on 85-vuotisen historiansa aikana kasvattamansa tietämyksen ja organisaatiokyvykkyytensä ansiosta johtava digitaalisten palvelujen ja tiedonhallinnan sekä tulostus- ja kuvantamisratkaisujen toimittaja, joka on suunniteltu tukemaan digitaalista muutosta ja optimoimaan liiketoiminnan suorituskykyä.

Ricoh Groupin pääkonttori sijaitsee Tokiossa, ja sillä on merkittäviä toimintoja ympäri maailmaa, ja sen tuotteet ja palvelut tavoittavat asiakkaita noin 200 maassa ja alueella. Maaliskuussa 2022 päättyneellä tilikaudella Ricoh Groupin maailmanlaajuinen myynti oli 1 758 miljardia jeniä (noin 14,5 miljardia Yhdysvaltain dollaria).

Lisätietoja osoitteessa www.ricoh-europe.com ja www.ricoh.fi

© 2022 RICOH COMPANY, LTD. Kaikki oikeudet pidätetään. Kaikki viitatut tuotenimet ovat vastaavien yritysten tavaramerkkejä.

Lisätietoja:

Ricoh Finland, Myynti ja Markkinointi

Puh. 0207 370 300 (vaihde)

info@ricoh.fi

Sähköposti: markkinointi@ricoh.fi

Kotisivut: www.ricoh.fi 

Seuraa meitä Facebookissa: www.facebook.com/ricohfinland 

Seuraa meitä Twitterissä: https://twitter.com/ricohfin 

Seuraa meitä LinkedInissä: www.linkedin.com/company/ricoh-finland-oy