Epäjohdonmukaiset teknologiainvestoinnit heikentävät keskikokoisten yritysten motivaatiota
29.06.2021

Epäjohdonmukaiset teknologiainvestoinnit heikentävät keskikokoisten yritysten motivaatiota

Ricoh Europe, Lontoo, 29.6.2021 – Ricoh Europen tänään julkaiseman tutkimuksen mukaan teknologiaan  turhautuminen heikentää moraalia ja sitoutumista keskikokoisissa yrityksissä. Yli kolmannes (36 %) työntekijöistä ei tunne sitoutumista kotoa käsin työskennellessään viestintä-  ja teknologiaongelmien vuoksi – määrä on kasvanut 16 % elokuusta 2020.

Ricoh Europen kyselytutkimus, johon osallistui 573 eurooppalaista toimistotyöntekijää 251–1 000 henkilön yrityksissä paljastaa, että epäjohdonmukaiset investoinnit teknologiaan aiheuttavat motivaation heikkenemistä, kun työntekijöillä on vaikeuksia löytää aikaa henkilökohtaisesti palkitsevien tai korkean lisäarvon tehtävien suorittamiseen. Tämä korostaa riskiä siitä, että huippuosaajat siirtyvät työnantajille, joilla heidän mielestään on hyödyllisempiä ja sopivampia digitalisoituja työskentelytapoja.

Lähes kaksi kolmasosaa (65 %) uskoo, että heidän yrityksensä on digitalisoinut prosesseja asiakkaiden tai kumppaneiden kopioimiseksi sen sijaan, että se olisi arvioinut erityistä tarvetta. Kun tarkastellaan tarkemmin työnantajien digitaalisten prosessien merkitystä, kaksi viidestä (39 %) kyselyyn vastanneesta sanoo, että heillä ei ole reaaliaikaista tietoa, jonka avulla he voisivat toimia asiakkaiden kanssa asianmukaisesti. Samaan aikaan vain neljännes (26 %) kertoo työnantajansa investoineen verkkokauppaan tai digitaalisiin työkaluihin asiakaskokemuksen parantamiseksi.

Kaikista käyttöön otetuista uusista teknologioista huolimatta työntekijöiden työmäärä ei kuitenkaan ole vähentynyt. Itse asiassa 42 prosenttia on sitä mieltä, että pandemian aikana käyttöön otetut teknologia-alustat pikemminkin lisäävät kuin vähentävät heidän työtaakkaansa. Samaan aikaan 34 prosenttia kokee, että heidän on pakko viettää pidempään verkossa, mikä on 13 prosenttia enemmän kuin viime vuonna.

Siirtyminen etätyöskentelyyn ja uusiin työskentelytapoihin on myös herättänyt huolta tietoturvaloukkauksista – 45 prosenttia työntekijöistä myöntää olevansa huolissaan tiedostojen tahattomasta jakamisesta väärälle vastaanottajalle uusien digitaalisten kanavien kautta. Samaan aikaan vastaava osuus  (47 %) uskoo, että heidän esimiehensä tarkkailevat heitä teknologian avulla heidän työskennellessä kotoa käsin.

Ricoh Europen toimitusjohtaja David Mills sanoo: "On yllättävää, että yli vuoden etätyön jälkeen ja pitkän pandemiatunnelin päässä olevan valon myötä, työntekijöiden motivaatio jatkaa laskuaan teknologia- ja viestintähaasteiden vuoksi. Tosin se ei johdu yrittämisen puutteesta. Suurin virhe on investoida teknologiaan teknologian vuoksi tai siksi, että on nähnyt kumppanin tai kilpailijan tekevän niin. Ensimmäinen ja tärkein askel kaikissa teknologiainvestoinneissa on selvittää, mitä yrityksesi todella tarvitsee. Tätä tehtäessä on tärkeää ottaa huomioon työntekijöiden ja asiakkaiden näkökulma. Vain tämän  ymmärryksen avulla voi  löytää  teknologiaratkaisut, jotka  tuottavat  maksimaalisen vaikutuksen."

Klikkaa tästä  selvittääksesi, miten Ricoh voi auttaa voimaannuttamaan työntekijöitäsi ja  mahdollistamaan hybridityöskentelyn yrityksessäsi.

| Ricoh |

Ricoh tukee digitaalisia työpaikkoja innovatiivisilla teknologioilla ja palveluilla, joiden avulla ihmiset voivat työskennellä älykkäämmin missä tahansa.

Ricoh on 85-vuotisen historiansa aikana kasvattamansa tietämyksen ja organisaatiokyvykkyytensä ansiosta johtava digitaalisten palvelujen ja tiedonhallinnan sekä tulostus- ja kuvantamisratkaisujen toimittaja, joka on suunniteltu tukemaan digitaalista muutosta ja optimoimaan liiketoiminnan suorituskykyä.

Ricoh Groupin pääkonttori sijaitsee Tokiossa, ja sillä on merkittäviä toimintoja ympäri maailmaa, ja sen tuotteet ja palvelut tavoittavat asiakkaita noin 200 maassa ja alueella. Maaliskuussa 2022 päättyneellä tilikaudella Ricoh Groupin maailmanlaajuinen myynti oli 1 758 miljardia jeniä (noin 14,5 miljardia Yhdysvaltain dollaria).

Lisätietoja osoitteessa www.ricoh-europe.com ja www.ricoh.fi

© 2022 RICOH COMPANY, LTD. Kaikki oikeudet pidätetään. Kaikki viitatut tuotenimet ovat vastaavien yritysten tavaramerkkejä.

Lisätietoja:

Ricoh Finland, Myynti ja Markkinointi

Puh. 0207 370 300 (vaihde)

info@ricoh.fi

Sähköposti: markkinointi@ricoh.fi

Kotisivut: www.ricoh.fi 

Seuraa meitä Facebookissa: www.facebook.com/ricohfinland 

Seuraa meitä Twitterissä: https://twitter.com/ricohfin 

Seuraa meitä LinkedInissä: www.linkedin.com/company/ricoh-finland-oy